Historiikki

SISÄLLYS

1 YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN
2 ENSIMMÄISTEN VUOSIEN TAVOITTEET
3 YHDISTYKSEN TOIMINTA
3.1 Neuvottelupäivät ja työsuojelupäällikköpäivät
3.2 Opinto- ja muut matkat
3.3 Työsuojelusymposiumit
4 KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUSTA YLEISESTI
4.1 Työsuojelutoiminnan alkuvaiheet 1970-luvulla
4.2 Normimukaisuuden valvonnasta työsuojelupolitiikan tielle
4.3 Kohti kokonaisvaltaista työsuojelua
5 LOPUKSI

LIITTEET

1 Yhdistyksen hallitukset vuosien saatossa
2 Työsuojelupäälliköiden neuvottelu- ja koulutuspäivät
3 Työkykysymposiumit
4 Jäsenmäärät
5 Lahden julistus: Kunta-ala työsuojelun tiennäyttäjäksi

VIITTEET

Historiikin voi ladata tästä tulostusta varten pdf-tiedostona

 

KUNNALLISET TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖT RY 20-VUOTIS HISTORIIKKI

Eerika Korhonen-Pellikka 13.10.2004

 

1 YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN

Työsuojelupäällikköyhdistyksen juurina voidaan pitää kahdeksan kaupungin työsuojelupäälliköiden tekemää yhteistyötä 1970-luvun loppupuolella niin sanottuna Itä-Suomen työsuojelupäällikköyhdistyksenä. Koollekutsujana toimi Seppo Hirvonen Kuopiosta ja mukana oli Hannu Glan Jyväskylästä, Esko Inkilä Lappeenrannasta, Tauno Nuutilainen Kotkasta, Seppo Ojuva Oulusta, Eino Rantalainen Lahdesta, Olavi Suvanto Joensuusta ja Pertti Uitto Vaasasta. Ryhmä kokoontui vuorotellen eri kaupungeissa, elokuussa 1981 Kotkassa jopa perheineen puolisot ja lapset mukaan lukien omalla ohjelmallaan.

Helmikuun 5. päivänä vuonna 1985 perustivat suurimpia kuntayhteisöjä edustavat päätoimiset työsuojelupäälliköt oman yhdistyksen. Yhdistyksen nimeksi tuli tuolloin ”Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden Yhdistys” ja sen tarkoituksena oli kohottaa työsuojelupäälliköiden arvostusta ja vaikuttaa kyseisen ammattikunnan ammatilliseen kehittämiseen sekä yleisesti kunta-alan työsuojelun edistämiseen. Perustavaan kokoukseen Tampereella osallistui Seppo Aalto Hyvinkäältä, Reino Aho Rovaniemeltä, Arvo Auvinen Tampereelta, Tapio Eonsuu Helsingistä, Hannu Glan Jyväskylästä, Magnus Helantie Pietarsaaresta, Seppo Hirvonen Kuopiosta, Risto Ikonen Helsingistä, Esko Inkilä Lappeenrannasta, Rauno Järvinen Hämeenlinnasta, Matti Kataja Raumalta, Matti Laaksonen Helsingistä (HYKS), Kauko Lehtinen Porista, Jarmo Miettinen Imatralta, Pekka Montonen Helsingistä, Tauno Nuutilainen Kotkasta, Kari Parikka Tampereelta, Onni Pikkarainen Kokkolasta, Olavi Suvanto Joensuusta, Juhani Tarkkonen Oulusta sekä Pertti Uitto Vaasasta.

Perustavassa kokouksessa päätettiin, ettei yhdistystä toistaiseksi rekisteröidä. Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Kuopion kaupungin työsuojelupäällikkö Seppo Hirvonen ja varapuheenjohtajaksi Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tauno Nuutilainen. Sihteeriksi valittiin Oulun kaupungin työsuojelupäällikkö Juhani Tarkkonen ja muiksi hallituksen jäseniksi Espoon kaupungin työsuojelupäällikkö Veijo Koskinen ja Turun kaupungin työsuojelupäällikkö Erkki Saario. Seuraavana vuonna hallitukseen tuli Erkki Saarion tilalle Pekka Montonen, ja tällä hallituksen kokoonpanolla yhdistys toimi seuraavat kolme vuotta.

Ennen yhdistyksen perustamista työsuojelupäälliköiden oli tehtävä valinta: liittyäkö jäseninä Työsuojelupäälliköt ry:een, joka tuki voimakkaasti teollisuuden työnantajaleirin arvoja, vai ryhtyä sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti tasa-arvoa edistävään kehitykseen, jossa työnantajan ja henkilöstön välinen suhde ei ole niin korostuneesti etäinen ja perustaa oma yhdistys. Oma yhdistys perustettiin, ja vaikka yhdistyksessä oli selvästi puoluepoliittisesti eri tavalla ajattelevia jäseniä, niin jäsenistölle löytyi yhteinen yhteiskunnallisesti tuotettujen palvelujen arvoperusta ammatillisaatteelliseen toimintaan ja samalla rajapinta teollisuuden työsuojelupäälliköihin.1

Keväällä 1989 yhdistys päätettiin rekisteröidä. Nimeksi tuli ”Kunnalliset Työsuojelupäälliköt ry” ja kotikunnaksi Kuopio. Hallituksen muodostivat tuolloin puheenjohtajana Seppo Hirvonen, varapuheenjohtajana Kari Parikka, sihteerinä Juhani Tarkkonen ja jäseninä Reino Aho, Leena Rajalainen, Leena Rautiainen sekä Pekka Montonen. Irma Husso Kuopion kaupungin henkilöstötoimistosta valittiin taloudenhoitajaksi ilman äänivaltaa. Rekisteröidyn yhdistyksen perustamisen vahvistamiskokous pidettiin syksyllä samana vuonna ja paikalla oli 23 työsuojelupäällikköä. Kokouksessa yhdistykselle valittiin tilintarkastajiksi Jorma Sallanko ja Hannu Glan sekä varalle Tapio Salomäki. Jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 50 markkaa (8.41 euroa). Seuraavana vuonna jäsenmaksu nousi 100 markkaan (16.82 euroon) pysyen siinä aina vuoteen 2002, jolloin jäsenmaksu nousi euroaikaan siirtymisen myötä 20 euroon.

Yhdistyksen jäsenenä voi sääntöjen mukaan olla yksityinen henkilö, joka toimii kunnassa, kuntaliitossa, kunnallisessa osakeyhtiössä tai kunnallisessa keskusjärjestössä työsuojelupäällikkönä tai muuna työnantajan valitsemana työsuojeluhenkilönä. Yhdistyksen kannatusjäseneksi voivat liittyä oikeuskelpoiset yhteisöt, säätiöt ja kunnat. Kannatusjäsenellä ei kuitenkaan ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.

2 ENSIMMÄISTEN VUOSIEN TAVOITTEET

Ensimmäisten vuosien aikana yhdistyksen keskeisenä tavoitteena oli saada työsuojelupäälliköille sellainen palkkahinnoittelu, jossa olisi otettu huomioon työsuojelupäällikön toimialueen kuntayhteisön koko, työsuojelupäällikön pohjakoulutus tai muu pitkäaikaisen kokemuksen tuoma pätevyys sekä vahvistaa työsuojelupäälliköiden asemaa työyhteisössä. Tavoitteena oli myös mahdollistaa työsuojelupäälliköiden ammatillisen täydennyskoulutuksen saaminen ja turvata ammatillinen kehittyminen. Tärkeänä pidettiin pyrkimystä vaikuttaa Kaupunkiopiston (nykyisin Kuntakoulutus Oy) ja kuntaryhmän järjestämän koulutuksen sisältöön siten, että se olisi ammattikunnan ja kunnallisen alan työsuojelun kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaista. Yhdistys piti tärkeänä myös omaehtoisten neuvottelutilaisuuksien järjestämistä ja asetti tavoitteeksi vuosittain pidettävän neuvottelutilaisuuden järjestämisen.

Yhdistyksen keskeisenä toimintamuotona on alusta alkaen ollut tiedon ja kokemusten jakaminen. Tätä varten yhdistys loi päätoimisten työsuojelupäälliköiden välillä toimivan tiedottamisrenkaan, jonka ”isänä” oli Juhani Tarkkonen. Tiedottamisrenkaan tarkoituksena oli edistää kunta-alan työsuojelua lisäämällä ja parantamalla eri kaupunkien välistä oma-aloitteista tiedonvälitystä nimenomaan työsuojelua koskevista asioista sekä välttämällä voimavarojen käyttöä tarpeettomassa päällekkäistyössä. Tiedottamissopimus koski ennakkotapausten kaltaisten työsuojeluongelmien esille tulon ja ratkaisujen tiedottamista kaikille tiedottamisrenkaaseen kuuluville. Myös erilaisten oppaiden, paikallisten työsuojeluohjeiden ja -lomakkeiden, toimintasuunnitelmien ja -kertomusten jakaminen kuului tiedottamisrenkaan toimintaan. Tiedottamisen ja yhteistoiminnan kohteena oli erityisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos.

1990-luvulla tiedottamisrenkaan toimintaa kehitettiin edelleen ja vuonna 1993 jäsenten välinen yhteistoiminta saatettiin uudelle tasolle yhteistoimintasopimuksen solmimisen myötä. Yhteistoimintasopimuksessa sovittiin yhteisten kehittämisteemojen nimeämisestä ja aikatauluista sekä kunkin omien painopistealueiden ja avuntarpeiden ilmoittamisesta. Sopimukseen ilmoittautui 26 jäsentä 35:stä.

3 YHDISTYKSEN TOIMINTA

Yhdistys kokoontuu sääntöjen mukaan kevät- ja syyskokouksiin. Alkuvuosina kokoonnuttiin harvemmin, vuosittain helmikuussa pidettiin yhdistetty syys- ja kevätkokous. Viimeisen kymmenen vuoden ajan yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset on pidetty työsuojelupäälliköiden syysneuvottelupäivien yhteydessä ja kevätkokous Kuopiossa pidettävän TYKY-symposiumin yhteydessä helmikuussa.

Vuonna 1994 yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Seppo Hirvonen pyysi eroa puheenjohtajan tehtävästä ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Juhani Tarkkonen. Juhani Tarkkonen toimi puheenjohtajana vuoteen 1996 saakka, jolloin yhdistyksen johtoon nousi Raimo Pirskanen. Vuonna 1999 puheenjohtajana aloitti Jarmo Leskinen, joka jatkaa toimessa edelleen. Puheenjohtajien vähäinen vaihtuvuus on oma osoituksensa yhdistyksessä toimimisen mielekkyydestä ja työn tärkeänä pitämisestä työsuojelukentässä. Yhdistys on ollut alusta asti perin savolaisjohtoinen. Onko siinä syy niihin kahteenkymmeneen toiminnan täyteiseen vuoteen, jotka yhdistys on nyt saavuttanut? Savolaiset kun ovat niin hyviä piällysmiehiä.

Jäsenmäärä on vuosien saatossa ollut hienoisessa kasvussa alun noin 25 jäsenestä nykyiseen noin 60 jäseneen (liite 3). Yhdistyksen jäsenistö on myös voimakkaasti naisistunut ja peruskoulutustaso on kasvanut koko yhdistyksen historian ajan. Tärkeitä yhteistyökumppaneita yhdistykselle ovat vuosien varrella olleet Jukka Sädevirta ja Pirkko Leivo Kuntatyönantajasta, Antti Vuorela, Timo Suurnäkki ja Hannu Tamminen Työturvallisuuskeskuksesta sekä Kirsti Ritvala (ent. Jankola) Kaupunkiopistolta. Mainitut henkilöt ovat edesauttaneet yhdistystä tukemalla sen päämääriä suoraan tai taustalla.

3.1 Neuvottelupäivät ja työsuojelupäällikköpäivät

Ensimmäiset neuvottelupäivät pidettiin jo kesäkuussa 1977 Espoon Kaupunkiopistolla kaupunkien työsuojelupäälliköiden neuvottelupäivien nimellä. Edellisenä syksynä olivat samassa paikassa pidetty työsuojelupäälliköiden ja työsuojeluvaltuutettujen työsuojelupäivät. Avauspuheen ensimmäisillä neuvottelupäivillä piti Kunnallisen sopimusvaltuuskunnan toimiston osastopäällikkö Jukka Sädevirta, joka totesi puheessaan työsuojelun valvontaa koskevan lainsäädännön olevan ”rakennettu pääasiassa teollisuuden ja yksityisen palvelusektorin tarpeita silmällä pitäen”. Tästä johtuen ongelmallisia kohtia sopimusperusteiden työsuojelun kehittämisen kannalta olivat ajankäyttösopimuksen soveltaminen ryhmiin, joiden työaikaan ei sopinut työsuojelutoiminta esimerkiksi valtuutetun työpanoksena. Esimerkkinä tällaisesta ongelmaryhmästä Sädevirta antoi opettajat. Muina tärkeinä kehittämisongelmina Sädevirta mainitsi työsuojelukoulutuksen sekä kunnallisen alan työsuojelusopimuksen sisältämän henkilöstön jaottelun työsuojeluvalvontalainsäädännön vastaisesti. Sädevirta päätti puheensa toteamalla päähuomion näillä neuvottelupäivillä kohdistuvan ”työsuojelun vastuuhenkilön, työsuojelupäällikön, aseman ja tehtävien kartoittamiseen. Lienee ensimmäinen kerta, kun tätä merkityksellistä aihetta pohditaan kuntasektorilla näin arvovaltaisella joukolla.”

Jo ensimmäisillä neuvottelupäivillä toteutettiin ryhmäpohdintoja työsuojelutyössä esiin tulleista ongelmakohdista. Samaa hyväksi havaittua toimintamallia on toteutettu myöhemmin kunta-alan työsuojelusymposiumeissa. Pohdittavana olivat tuolloin työpaikalla tiedottamisen ongelmallisuus, työpaikkakoulutuksen järjestämisen vaikeus sekä taloudellisten-, toiminnallisten-, asenteellisten- ja organisaatio-ongelmien esiintyminen. Seuraavana vuonna neuvottelupäivillä pohdittiin muun muassa hyvän työsuojeluoppaan ominaisuuksia ja työsuojelupäälliköiden valtaa ja vastuuta käytännössä. Tärkeintä antia neuvottelupäivillä olikin juuri ajankohtaisten ja mieliä askarruttavien asioiden läpikäyminen.

Vuonna 1983 työsuojelupäälliköillä piti kiirettä. Perinteisten toukokuun ja elokuun neuvottelupäivien lisäksi työsuojelupäälliköt tapasivat toisiaan helmikuussa Helsingissä työsuojeluseminaarissa, marraskuussa Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liiton järjestämillä työsuojelun opintopäivillä Espoon Korpilammella sekä joulukuussa Kunnallisen sopimusvaltuuskunnan toimiston järjestämällä tiedotus- ja neuvottelukokouksessa Helsingissä.

3.2 Opinto- ja muut matkat

1990-luvulta alkaen yhdistys alkoi toteuttaa opintomatkoja ulkomaille. Ensimmäinen matka toteutettiin lokakuussa 1991 kansainvälisille työsuojelualan messuille Düsseldorfiin. Ohjelmassa oli messuihin tutustumisen lisäksi vierailu Suomen EY-edustajistoon Brysselissä sekä pienoisseminaari aiheesta Euroopan integraatio ja työsuojelu. Vuonna 1996 toteutettiin seminaari- ja opintomatka Hampuriin.

Lokakuussa 2000 yhdistys matkasi Brysselin kautta Bilbaoon. Europarlamentissa euroedustaja Riitta Myller ja jaostopäällikkö Vesa Puoskari kertoivat EU:n parlamentin toiminnasta ja siitä, kuinka asiat maakuntatasolta parlamenttiin etenevät. Riitta Myllerille vietiin tuliaiseksi uunilämmin kalakukko, josta tulikin varsinainen ”lentävä kalakukko”, sillä Riitta kertoi avaavansa kukon vasta illalla Joensuussa. Brysselin päivän jälkeen matkaseurue suuntasi Espanjan Bilbaoon, jossa ohjelmassa oli tutustuminen EU:n työterveys- ja työsuojeluviraston toimintaan ja pikanttina lisänä Bilbaon kaupungintaloon. Virallisen ohjelman jälkeen alkoi tutustuminen kaupunkiin, muun muassa Guggenheimin museoon. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kerrottakoon, että matkalla mukana olleet olivat joutuneet museolta palatessaan keskelle pääkadulla pidettyä mielenosoitusta ja samalla pitäneet oman, pikkuruisen mielenosoituksen kalakukon puolesta yhdessä 100 000 baskiveljensä kanssa…

Marraskuussa 2002 yhdistys järjesti koulutusmatkan jäsenilleen Irlantiin Dubliniin, jossa toimii Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö. Säätiössä tutkimuksen kohteina ovat elinolosuhteet, työolosuhteet ja työmarkkinaolosuhteet. Tietoa kerätään koko Euroopan alueelta kyselyillä ja erilaisilla seuranta välineillä, joiden tulokset kerätään täällä säätiössä ja niistä tehdään tilastolliset vertailut. Matkalaiset kuulivat muun muassa esittelyt tutkimuksen kohteina olevista aiheista työolosuhteet Euroopassa ja yritysten sosiaalinen vastuu sekä esittelyn Euroopan työelämän suhteiden seurantakeskuksen toiminnasta. Vapaamuotoisempaan ohjelmaan kuului muun muassa tutustuminen viskin valmistukseen ja kiertoajelu Dublinin lähiympäristössä.

Pienempimuotoisempia koulutusmatkoja edustaa vierailu Nokian suojatuotevalmistukseen tammikuussa 1988 Tampereen vuosikokouksen yhteydessä. Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden yhdistys oli saanut kutsun saapua tutustumaan Työsuojeluhallitukseen sekä Nokia Safetyyn. Varsinkin Nokian vierailu oli hyvin onnistunut. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että linja-autossa kiersi menomatkalla pieni lista, johon merkittiin kunkin osallistujan kengännumero uunituoreiden kumisaappaiden saamista varten!

Työsuojelupäällikköyhdistys on toteuttanut myös omia kuntoremontteja työsuojelupäälliköille. Vuonna 1997 Lappeenrannan Kylpylaitoksessa pidettiin ”Tatsia Tykyyn” kuntoremonttipäivä, jossa työsuojelupäälliköt saivat omakohtaisen tuntuman työkykyä ylläpitävään toimintaan ja kuntoremonttitoimintaan. Syksyllä 1999 yhdistys toteutti kuntoremonttiviikonloppumatkan Nurmeksen Bomba-kylpylässä teemalla ”Mielen hyvinvointi”. Vuonna 2003 kuntoremonttimatkoja jatkettiin Saariselälle tutustuen samalla alueen kuntolomatoimintaan.

3.3 Työsuojelusymposiumit

Työsuojelupäällikköyhdistyksen toimintaan kuuluvat keskeisesti kunta-alan työsuojelusymposiumien järjestäminen. Symposiumeissa ohjelmassa on asiantuntijaluentoja sekä ryhmätyöskentelyä, joissa pienryhmissä pohditaan työsuojelukokemuksia ja vastaan tulleita ongelmakohtia ja menettelytapoja. Lisäksi symposiumin aikana esillä on työsuojelunäyttely, johon osallistujien on mahdollista tutustua.

Ensimmäinen työsuojelusymposium pidettiin toukokuussa (16.-17.5) 1989 Lahdessa. Kunnallisten Työsuojelupäällikköjen yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Hirvonen totesi symposiumin avajaispuheessaan ”ajan tulleen kypsäksi järjestää suurimpien kuntien — yhteistilaisuus, jonka nimeksi oli olemassa vain yksi vaihtoehto, työsuojelusymposium. Symposium sanatarkasti ja lyhennettynä tietosanakirjan mukaan tarkoittaa asiantuntijajoukon kokoontumista keskustelemaan ehdottamiensa aihepiirien ympärille. Kun meitä on täällä noin 160 kunta-alan työsuojelun asiantuntijaa, voidaan hyvällä syyllä sanoa, että kunta-alan I työsuojelusymposiumille oli mitä otollisin ajankohta. — Odotettua runsaampi osanotto ei ole ainoastaan osoitus joukkovoiman näytöstä, vaan jokaisen henkilökohtaisesta halusta antaa oma asiantuntijapanoksensa yhteiselle asialle.” Lahden symposiumissa erikoista oli annettu julistus ”Kunta-ala työsuojelun tiennäyttäjäksi”, jossa Lahteen kokoontuneet työsuojelupäälliköt, työsuojeluvaltuutetut sekä työsuojeluaktiivit päättivät yhteisvoimin ja entistä määrätietoisemmin ryhtyä kehittämään kunnallisen alan työsuojelua toimivammaksi, monipuolisemmaksi ja parempia tuloksia tuottavaksi (liite 4). 2

Seuraava kunta-alan työsuojelusymposium pidettiin kesäkuussa (4.-5.6.) 1991 Tampereella, osallistujia oli jälleen noin 160 henkilöä. Työsuojelusymposiumin teemana oli ”Työyhteisökohtaisen työsuojelujärjestelmän kehittäminen”, jota pohdittiin kahdeksassa eri ryhmäsymposiumissa neljän eri alateeman kautta. Kyseiset alateemat olivat: 1) Työsuojelun yhteistoiminnan ja edustuksellisen työpaikkademokratian yhdistäminen, 2) Työsuojelutoiminnan tuloksellisuuden mitattavuus, 3) Työsuojeluhenkilöstön pätevyyden arviointi ja epäpätevyyden mahdollisesti aiheuttamat ongelmat ja 4) Työsuojelun aloitteellisuuden siirtäminen ”linjaan” (eli ns. linjaorganisaatioon). Ensimmäisen sympopäivän illalla pidettiin sittemmin perinteeksi muodostuneet sympo-tanssiaiset eli ohjelmalliset iltamat.

Kolmas kunta-alan työsuojelusymposium järjestettiin toukokuussa (9.-10.5) 1995 Kuopiossa. Alun perin symposium piti järjestää jo vuotta aiemmin Espoossa, mutta Kaupunkiopiston toiminnan lakkaamisen vuoksi symposiumia lykättiin. Osanottajia tilaisuudessa oli noin 130 henkilöä. Symposiumin teemana oli ”Kunta-alan työsuojelun tulevaisuus ja kehittäminen”. Symposiumissa nähtiin työsuojelutyön suurimpina ongelmina kuntien taloudellisista vaikeuksista johtuvat työntekijöille aiheutunut kiire ja erilaiset uupumiset työssä sekä työntekijöiden ikärakenteen vanheneminen ja työpaikkojen ilmapiirin kiristyminen. Ratkaisuna näihin ongelmiin olisi kokonaisvaltainen työsuojelutyö sekä toimiminen henkilöstön hyvinvoinnin turvaamiseksi ja siten tuloksellisuuden parantaminen. Tämä onnistuisi lisäämällä henkilöstön osallistumista oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen.

Vuonna 1998 työsuojelusymposium muuttui valtakunnalliseksi kunta-alan yhteistyösymposiumiksi, ja vetovastuun tapahtumasta otti Kuopion kaupunki sekä Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus. Vuosittain pidettävän symposiumin pitopaikaksi vakiintui Kuopio ja ajankohdaksi helmikuun alku. Ensimmäiseen valtakunnalliseen symposiumiin ilmoittautui huikeat 423 henkilöä! Seuraavana vuonna osallistujamäärä oli melkein kaksinkertaistunut. Suurin osallistujamäärä symposiumissa oli vuonna 2001, jolloin osanottajia oli jo yli 900. Symposiumeissa on käsitelty työhyvinvointia ja johtamista vaihtuvien teemojen kautta asiantuntijaluennoilla ja paneeleissa ja se on vakiinnuttanut paikkansa kuntakentän koulutus- ja tiedotustapahtumana.

4 KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUSTA YLEISESTI

4.1 Työsuojelutoiminnan alkuvaiheet 1970-luvulla

Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden yhdistyksen synnyn taustalla oli suomalaisen yhteiskunnan murros, jossa teollisuuden ja palvelujen laajentuminen yhdistyi sodan jälkeisten suurten ikäluokkien maalta kaupunkeihin muuton aiheuttamaan niin sanottuun rakennemuutokseen. Työsuojelun voimakas esilletulo johtui paitsi maamme jälkeen jääneisyydestä työsuojeluasioissa, myös voimakkaasta tuotannon murroksesta – ei ollut mahdollista jatkaa työvoimaa kuluttavalla linjalla. Aloitteellisuus työsuojelun kehittämisessä kanavoituikin tuohon aikaan työntekijöiden ja heidän järjestöjensä ja ammattiyhdistysliikkeiden suunnalta. Työsuojelureformin nimellä toteutettu lainsäädännön muutos toi työsuojelun valvontalain sisältämät työsuojeluvaltuutetut ja muut työsuojeluasiamiehet sekä työsuojelupäälliköt. Työpaikoille tuli perustaa työsuojelutoimikunta, samalla kun valtionhallintoon perustettiin työsuojeluhallinto piiriorganisaatioineen.

Lainsäädännön muutos toi 1970-luvun lopulla suuren määrän erilaisia normeja työympäristön turvallisuuskysymyksistä. Normituksen kohteina olivat erilaiset koneet ja laitteet, vaaralliset työmenetelmät, kemikaalit, pölyt, fysikaaliset haittatekijät (kuten melu, tärinä, valaistus, lämpöolot). Muutos oli suuri, sillä työsuojelunormitusta ei maassamme juurikaan ollut ennen 70-luvun alkua. Työsuojeluhenkilöstö puolestaan oli nuorta ja osalla oli vain vähäinen työkokemus muista tehtävistä. Henkilöstöä koulutettiin kaikilla tasoilla voimakkaasti, kouluttajina olivat muun muassa maan johtavat koulutusorganisaatiot Kaupunkiliitto, Työturvallisuuskeskus, Insko ja Työterveyslaitos.

Työsuojelutoiminnan periaatteena oli norminmukaisuuden valvontaa työnantajan puitteissa ja sen esille tuomissa kysymyksissä. Kunnissa tehtävä työsuojelupäällikön työ oli konsultointityyppistä työn vaaratekijöiden kartoitusta, työhygieenisiä mittauksia, vaara-analyysejä, yhteydenpitoa työsuojeluviranomaisiin, tarkastuksiin osallistumista, henkilöstön koulutusta, tiedotusta ja osallistumista työsuojelutoimikuntien tai sisäisten tarkastusryhmien kokouksiin ja kiertoihin työpaikoilla. Myös piiriviranomaiset tekivät paljon tarkastuksia työpaikoilla. Nämä tarkastukset kestivät useinkin päiviä ja pöytäkirjat olivat monikymmensivuisia. Kuvaavaa oli, että työsuojelupäällikön yhteistyökumppaneina olivat ensisijaisesti tarkastavat työsuojeluviranomaiset ja tietenkin henkilöstöä edustavat työsuojeluvaltuutetut.

Työnantajan rooli ei ollut kaupunkien organisaatiossa kovinkaan selkeytynyt, sillä työnantajan toimintapolitiikkaa tai johdonmukaista linjaa työsuojeluasioissa ei ollut oikein mitenkään määritelty. Voi jopa sanoa, että varsinaiset harvat konfliktit käytiinkin joistakin yksittäiskysymyksistä työnjohdon ja korkeintaan keskijohdon edustajien kanssa. Yksittäiset kysymykset koskivat yleensä työmenetelmien turvallisuutta, turvallisuuslaitteita, -käyttäytymistä, ja työhygieenisiä haittatekijöitä, melua, kemikaaleja, lämpöolosuhteita tai suojaimia. Kanssakäymistä ylimmän johdon kanssa työsuojelussa ei juuri ollut.

4.2 Normimukaisuuden valvonnasta työsuojelupolitiikan tielle

Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden yhdistyksen perustamisen aikoihin ajoittuu myös kunta-kentässä työsuojelutoiminnan aseman ja roolin hakeminen. Pikku hiljaa norminmukaisuuden valvonnan rinnalle alettiin kehittää omaa turvallisuuspolitiikkaa. Esimerkiksi kunnallisessa rakentamisessa uusien työmaiden suunnittelu ja työmaiden oma toiminta alkoi saada jalansijaa., joka samalla lisäsi työorganisaatioiden omaa aktiivisuutta asioihin. Työnjohto ja työnsuunnittelu alkoivat myös aktiivisemmin osallistua turvallisuuskysymysten ratkomiseen.

Varsinainen sysäys toimintatavan muutokselle oli turvallisuusjohtamisen oppien tuleminen tietoisuuteen. Käännekohtana oli muun muassa Kaupunkiopiston vuonna 1986 järjestämä kolmipäiväinen kurssi, jossa opettajina toimivat Oulun yliopiston tutkijat Jorma Lappalainen ja Kalervo Ukkola. Turvallisuusjohtamisen taustalla oli näkemys soveltaa tulosjohtamisen periaatteita työsuojelutoimintaan. Myös kaupunkien ylin johto alkoi kiinnostua määrätietoisemman toiminnan aikaansaamiseksi ja työsuojelukysymysten linjauksista. Norminmukaisuuden valvonta ja kontrollointi sai väistyä määrätietoisemman työsuojelupolitiikan tieltä.

Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden yhdistyksen olemassaolon ensimmäisen vuosikymmenen ongelmana olivat erikokoisten kuntayhteisöjen väliset tasoerot; isot kuntayhtymät pystyivät suurehkoilla voimavaroilla hyvätasoiseen työsuojelutoimintaan, kun pienet peruskunnat ja pienet kuntaliitot saattoivat olla vailla minkäänlaista järkevästi toteutettua työsuojelutoimintaa. Seurauksena tästä oli ”kahden kerroksen väen” muodostuminen kunta-alalle siltä osin, kuin kuntatyönantajat pystyvät kehittämään omia työyhteisöjään ja työsuojelua.

Ongelmaksi nähtiin myös työsuojelun kehittämisen paineet, jotka lisäsivät paineita työsuojelupäälliköiden ammatillisille taidoille. Yhdistys piti tärkeänä ammatillisen osaamisen kehittämistä ja kaikkia niitä toimia, joilla työsuojelupäälliköiden koulutusta ja keskinäistä vuorovaikutusta lisätään ja toisaalta edistetään itseopiskelumahdollisuuksia. Näiden kautta työsuojelupäälliköt voivat selvitä paremmin mahdollista hankaluuksista työpaikalla ja samalla lisätä ammattikunnan arvostusta. Esimerkiksi Kunnallisen työmarkkinalaitoksen toiminnassa yhdistyksen johto keskittyi työsuojelukysymysten huomioimiseen ja työsuojeluhenkilöstön aseman parantamiseen ja käytti hyväksi jokaisen tilaisuuden, jossa oli mahdollista tuoda esille työsuojeluun liittyvää näkökulmaa ja tietämystä. Kunnallisten Työsuojelupäälliköiden yhdistyksen pyrkimykseksi tuli myös työsuojelupäälliköiden aseman organisaatiossa määritteleminen selvästi ja asiantuntijuuden tunnustaminen sekä työsuojelupäällikön vakanssin saaminen ylemmäksi linjaorganisaatiossa, jotta työsuojelupäällikkö voisi todella edustaa työnantajaa.

Työsuojeluorganisaation toimintaan keskeisesti liittyy yhteistoiminnallisuuden lisäksi ongelmien ratkaisutaito. Vaikka työsuojelutyöhön liittyi tuohon aikaan korostuneesti ongelmien esille nostamista, niin saadakseen jotain myös aikaan työsuojeluhenkilöstön tuli esittää ratkaisuehdotuksia. Työpaikalla työsuojeluorganisaatio voitiin nähdä ongelmien kartoitusorganisaationa. Työsuojelutoiminnan sijoittaminen osaksi henkilöstön kehittämistoimintaa on luonut edellytykset yhteistyölle työterveyshuollon henkilöstön kanssa. Läheinen organisatorinen yhteys on mahdollistanut hyvän yhteistyön ja kehittämiseen suuntautuvan työskentelyotteen pitkäjänteisesti. Työpaikkaselvitykset, ongelmien kartoitukset, yhteiset suunnitelmat, koulutus ja työryhmätyö sekä erilaiset kampanjat ovat vakiintuneet työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöstön yhteistyön muodoiksi. 4.3 Kohti kokonaisvaltaista työsuojelua

1990-luvulla työsuojelu muuttui fyysisen ja psyykkis-sosiaalisen kahtiajakautumisen tilanteesta kokonaisvaltaiseen työyhteisön kehittämiseen. Lama-ajan taloudellisen tilanteen kiristyminen muodosti samalla pysyvän realiteetin työsuojelutoiminnassa. Työsuojelun kannalta ongelmaksi muodostui lisääntynyt kiire ja töiden aikapaine samalla kun työpaikan sosiaalinen toimivuus heikentyi. Työsuojeluun vaikutti myös henkilöstön ikääntyminen samalla kun uutta työvoimaa tai sijaisia ei palkattu. Seurauksena olivat eriasteiset uupumiset sekä työpaikkojen ilmapiirin kiristyminen. Työsuojelussa keskeiseksi oli nousemassa kokonaisvaltaisen henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen ja siten tuloksellisuuden parantaminen perinteisen tapaturmantorjunnan ja kapea-alaisen ergonomian sijaan. Myös henkilöstön osallistuminen oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen katsottiin keskeiseksi työssä viihtymistä parantavaksi tekijäksi.

2000-luvulle siirryttäessä työsuojelu on muuttunut enenevässä määrin työympäristöä ja työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi. Henkilöstön ikääntyminen ja samalla uuden työvoiman vähäisyys on asettanut kunnille paineita pitää henkilöstönsä työkykyisenä mahdollisimman pitkään. Tähän haasteeseen joutuvat työsuojelupäällikötkin vastaamaan. Myös työhyvinvoinnin tukeminen ja ongelmien ratkaisu on edelleen keskeistä työsuojelutoimintaa.

5 LOPUKSI

Vuosi 2004 on Kunnalliset Työsuojelupäälliköt ry:lle juhlavuosi. Kaksikymmentä toiminnan vuotta tulee täyteen. Yhdistys on vakiinnuttanut toimintansa ja asemansa työsuojelupäälliköiden toimintaa ohjaavana ja tukevana yhdistyksenä. Yhdistyksen perustajajäsenet voivat tuntea ylpeyttä saadessaan todeta yhdistyksen jäsenmäärän moninkertaistuneen ja yhdistyksen edelleen toimivan heidän viitoittamallaan tiellä. Monipuolinen yhdistystoiminta koulutus- ja virkistysretkineen on edesauttanut yhdistyksen kehittymistä ja samalla koko kuntakentän työsuojelun kehittymistä. Työsuojelun näkeminen ihmislähtöiseksi on ollut yhdistyksen kantavana ajatuksena alusta alkaen. Työsuojelun kehittyminen ei pysähdy. Ei myöskään Kunnalliset Työsuojelupäälliköt ry.

_______________________

LIITTEET

1 Yhdistyksen hallitukset vuosien saatossa

Kunnalliset Työsuojelupäälliköt yhdistyksen hallitus

1985-1986:
Seppo Hirvonen (puheenjohtaja)
Tauno Nuutilainen (varapuheenjohtaja)
Juhani Tarkkonen (sihteeri)
Veijo Koskinen Erkki Saario

1986-1989:
Seppo Hirvonen (pj)
Tauno Nuutilainen (varapj)
Juhani Tarkkonen (siht.)
Veijo Koskinen Pekka Montonen

Kunnalliset Työsuojelupäälliköt ry:n hallitus

1989:
Seppo Hirvonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Juhani Tarkkonen (siht.)
Reino Aho
Pekka Montonen
Leena Rajalainen
Leena Rautiainen
Irma Husso (taloudenhoitaja, ei äänivaltaa)
Jorma Sallanko (tilintarkastaja)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (varatilintarkastaja)

1990:
Seppo Hirvonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Juhani Tarkkonen (siht.)
Reino Aho Matti Laaksonen
Leena Rajalainen
Leena Rautiainen
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Eila Rahkonen (varatilintarkastaja)

1991:
Seppo Hirvonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Eila Rahkonen (siht.)
Matti Laaksonen
Raimo Pirskanen
Leena Rautiainen
Riitta Sarantila
Juhani Tarkkonen (varajäsen)
Reino Aho (varajäsen)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1992:
Seppo Hirvonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Eila Rahkonen (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Raimo Pirskanen
Leena Rautiainen
Riitta Sarantila
Juhani Tarkkonen (varajäsen)
Reino Aho (varajäsen)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1993:
Seppo Hirvonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Eila Rahkonen (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Raimo Pirskanen
Leena Rautiainen
Riitta Sarantila
Juhani Tarkkonen (varajäsen)
Reino Aho (varajäsen)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1994:
Juhani Tarkkonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Eila Rahkonen (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Leena Rautiainen
Riitta Sarantila
Pekka Sivonen
Raimo Pirskanen (varajäsen)
Reino Aho (varajäsen)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1995:
Juhani Tarkkonen (pj)
Kari Parikka (varapj)
Eila Rahkonen (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Raimo Pirskanen
Riitta Sarantila
Pekka Sivonen
Reino Aho (varajäsen)
Harri Lekander (varajäsen)
Hannu Glan (tilintarkastaja)
Tapio Salomäki (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1996:
Raimo Pirskanen (pj)
Jukka Jaakonsaari (varapj)
Harri Lekander (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Matti Rantanen
Ritva Saastamoinen
Tapio Salomäki
Kirsti Karlsson (tilintarkastaja)
Eila Rahkonen (tilintarkastaja)
Leena Rajalainen (varatilintarkastaja)

1997:
Raimo Pirskanen (pj)
Jukka Jaakonsaari (varapj)
Harri Lekander (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Matti Rantanen
Ritva Saastamoinen
Tapio Salomäki
Kirsti Karlsson (varajäsen)
Tapani Pulkkinen (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Tapio Lappalainen (tilintarkastaja)
Pekka Montonen (varatilintarkastaja)
Seija Ronkainen (varatilintarkastaja)

1998:
Raimo Pirskanen (pj)
Ritva Saastamoinen (varapj)
Jarmo Leskinen (siht.)
Matti Laaksonen (taloudenhoitaja)
Mårten Hoge
Harri Lekander
Matti Rantanen
Kirsti Karlsson (varajäsen)
Tapani Pulkkinen (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Tapio Lappalainen (tilintarkastaja)
Pekka Montonen (varatilintarkastaja)
Seija Ronkainen (varatilintarkastaja)

1999:
Jarmo Leskinen (pj)
Tapani Pulkkinen (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Ulpu Nieminen (taloudenhoitaja)
Mårten Hoge
Matti Laaksonen
Raimo Pirskanen
Kirsti Karlsson (varajäsen)
Kari Ikävalko (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Juhani Tarkkonen (tilintarkastaja)
Riitta Sarantila (varatilintarkastaja)

2000:
Jarmo Leskinen (pj)
Tapani Pulkkinen (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Ulpu Nieminen (taloudenhoitaja)
Matti Laaksonen
Pirjo Oikarinen
Raimo Pirskanen
Kirsti Karlsson (varajäsen)
Maijaliisa Kaistila (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Juhani Tarkkonen (tilintarkastaja)
Riitta Sarantila (varatilintarkastaja)

2001:
Jarmo Leskinen (pj)
Tapani Pulkkinen (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Ulpu Nieminen (taloudenhoitaja)
Maijaliisa Kaistila
Matti Laaksonen
Raimo Pirskanen
Pirjo Oikarinen (varajäsen)
Pekka Sivonen (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Juhani Tarkkonen (tilintarkastaja)
Riitta Sarantila (varatilintarkastaja)

2002:
Jarmo Leskinen (pj)
Tapani Pulkkinen (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Seppo Hirvonen (taloudenhoitaja)
Maijaliisa Kaistila
Matti Laaksonen
Raimo Pirskanen
Pirjo Oikarinen (varajäsen)
Pekka Sivonen (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Juhani Tarkkonen (tilintarkastaja)
Riitta Sarantila (varatilintarkastaja)

2003:
Jarmo Leskinen (pj)
Ella Kesälä (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Seppo Hirvonen (taloudenhoitaja)
Maija Kerkola
Tapani Pulkkinen
Riitta Sahrman
Merja Vihersalo
Pirjo Oikarinen (varajäsen)
Pekka Sivonen (varajäsen)
Leena Rajalainen (tilintarkastaja)
Juhani Tarkkonen (tilintarkastaja)
Riitta Sarantila (varatilintarkastaja)

2004:
Jarmo Leskinen (pj)
Ella Kesälä (varapj)
Tapio Lappalainen (siht.)
Seppo Hirvonen (taloudenhoitaja)
Maija Kerkola
Teuvo Mujo
Riitta Sahrman
Merja Vihersalo
Pirjo Oikarinen (varajäsen)
Pekka Sivonen (varajäsen)

2 Työsuojelupäälliköiden neuvottelu- ja koulutuspäivät

01.-02.09.1976 Kaupunkiopisto, Espoo (työsuojelupäivien nimellä)
14.-15.06.1977 Kaupunkiopisto, Espoo
05.-06.1977 Kaupunkiopisto, Espoo
01.-02.11.1978 Kaupunkiopisto, Espoo
25.04.1979 Kuopio
27.-28.11.1979 Kaupunkiopisto, Espoo
29.-30.10.1980 Kaupunkiopisto, Espoo
26.-27.02.1981 Tampere, tutustuminen työsuojeluhallituksen toimintaan.
07.-08.08.1981 Kotka (kesäpäivien nimellä)
21.-22.09.1981 Kaupunkiopisto, Espoo
10.-11.05.1982 Joensuu
31.05.1982 Helsinki (asiantuntija- ja neuvottelukokous työsuojelupäälliköille)
23.-24.08.1982 Kaupunkiopisto, Espoo
09.02.1983 Helsinki (työsuojeluseminaari työsuojelupäälliköille)
12.-13.05.1983 Vaasa
29.-30.08.1983 Kaupunkiopisto, Espoo 3
31.10-01.11.1983 Espoo (KTV:n opintopäivät työsuojelupäälliköille)
15.12.01983 Helsinki (asiantuntija- ja neuvottelukokous työsuojelupäälliköille)
18.-19.05.1984 Lappeenranta
20.-21.09.1984 Vammala
11.-12.04.1985 Jyväskylä
19.12.1985 Helsinki (tiedotus- ja neuvottelukokous työsuojelupäälliköille)
09.-10.06.1986 Oulu
10.-12.09.1986 Kaupunkiopisto, Espoo (työsuojelupäällikköpäivät)
11.-12.06.1987 Helsinki, tutustuminen Helsingin yliopistolliseen sairaalaan.
21.-23.09.1987 Kaupunkiopisto, Espoo (tsp-päivät)
29.-30.03.1988 Rovaniemi
17.-19.08.1988 Kaupunkiopisto, Espoo (tsp-päivät), tutustumiskäynti Airam Oy:n valaisin- ja paristotehtaaseen.
21.-22.03.1989 Imatra
17.-18.05.1989 Lahti
25.-27.09.1989 Kaupunkiopisto, Espoo (tsp-päivät), tutustumiskäynti Teknillisen korkeakoulun työpsykologian laitoksen laboratorioon.
10.-11.04.1990 Kuopio
12.-14.09.1990 Kaupunkiopisto, Espoo (tsp-päivät)
05.-06.06.1991 Tampere
08.-09.04.1992 Lappeenranta
02.-04.09.1992 Kaupunkiopisto, Espoo (tsp-päivät)
31.08.-01.09.1993 Mikkeli
02.-04.11.1993 laivaseminaari m/s Silja Symphony (tsp-päivät), teemana oli työsuojelun toimintaohjelma sekä henkilöstötalous.
20.-21.04.1994 Tampere (tsp-päivät), teemana oli henkilöstötaloudellinen laskenta sekä työyhteisön kehittäminen.
31.8-01.09.1994 Kajaani, teemana oli kuntaorganisaatioiden työsuojelun johtaminen ja ohjaus.
10.-11.05.1995 Kuopio
01.-02.11.1995 Jyväskylä (tsp-päivät)
10.-11.10.1996 Hämeenlinna (tsp-päivät)
15.-16.05.1997 Turku (tsp-päivät)
16.-17.10.1997 Lahti (tsp-päivät)
07.-08.05.1998 Kokkola, tutustuminen Sievin Jalkine Oy:öön.
15.-16.10.1998 Tampere (tsp-päivät)
05.-06.05.1999 Porvoo, tutustuminen Oy Urex ab:n painotaloon.
13.-14.10.1999 laivaseminaari
11.-12.05.2000 Vantaa
14.-16.11.2001 Nurmes
06.11.2002 Helsinki
18.-19.09.2003 Vaasa
21.-22.04.2004 Forssa / Tammela

3 Työkykysymposiumit

16.-17.05.1989 Lahti. Kunta-alan 1. työsuojelusymposium.

04.-05.06.1991 Tampere. Kunta-alan 2. työsuojelusymposium:
”Työyhteisökohtaisen työsuojelujärjestelmän kehittäminen”.

09.-10.05.1995 Kuopio. Kunta-alan 3. työsuojelusymposium:
”Kunta-alan työsuojelun tulevaisuus ja kehittäminen”.

04.-05.02.1998 Kuopio. 1. valtakunnallinen kunta-alan yhteistyösymposium.

02.-03.03.1999 Kuopio. 2. valtakunnallinen kunta-alan yhteistyösymposium: ”Elegantilla johtamisella työyhteisö puhkeaa kukkaan”.

01.-02.02.2000 Kuopio. 3. valtakunnallinen kunta-alan työkykysymposium:
”Uuden vuosituhannen haasteet”.

06.-07.02.2001 Kuopio 4. valtakunnallinen kunta-alan työkykysymposium.

05.-06.02.2002 Kuopio. 5. valtakunnallinen kunta-alan työkykysymposium.

04.-05.02.2003 Kuopio. 6. valtakunnallinen kunta-alan työkykysymposium: ”Hyvinvointi kunnan kilpailutekijänä”.

03.-04.02.2004 Kuopio. 7. valtakunnallinen kunta-alan työkykysymposium:
”Ennakoi ajoissa, turvaa työhyvinvointi”.

4 Jäsenmäärät

1986-1987 30 henkilöä
1987-1988 31
1989 29
1990 43
1991 34
1992 37
1993 37
1994 41
1995 39
1996 35
1997 45
1998 52
1999 53
2000 56
2001 52
2002 59
2003 62

5 Lahden julistus: Kunta-ala työsuojelun tiennäyttäjäksi

Me Lahteen 16.-17.5.1989 kokoontuneet, lähinnä suuria kunnallisia työyhteisöjä edustavat työsuojeluvaltuutetut, työsuojelupäälliköt ja työsuojeluaktiivit

* tietoisina tapaturmien, ammattitautien ja muiden työperäisten sairauksien, työperäisen yliväsymyksen ja viihtymättömyysreaktioiden edelleen korkeasta määrästä

* tietoisina kunnallistalouden liikkumavaran voimakkaasta supistumisesta sekä kunnallisiin palveluihin kohdistuvasta erilaisesta paineesta

* tietoisina työpaikkatasoisen työsuojelutoiminnan hitaasti kehittyneestä käsitteenmuodostuksesta ja teoreettisista malleista sekä työpaikkatasoisen työsuojelutoiminnan hitaasta ja epätasaisesta kehittymisestä koko yhteiskunnassa

* tietoisina ja vastuullisena siitä, että työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisajatukset syntyvät todennäköisimmin suurissa yhteisöissä ja leviävät niistä muualle

* tietoisina siitä, että perinteisen teollisuuslähtöisen työsuojelun mallit eivät sellaisenaan sovi työvoimavaltaiselle, monitoimialaiselle ja runsaasti ihmissuhdetyötä sisältävälle kunta-alalle

* tietoisina siitä, että huomattava määrä työsuojelun tasoon vaikuttavia päätöksiä tehdään kuntien (strategisessa) taloudellisessa ja toiminnallisessa suunnittelussa, sekä

* tietoisina siitä, että vain myönteisiä tuloksia osoittava työsuojelupolitiikka voi osoittaa olemassaolonsa oikeutuksen olemme yhteisvoimin ja entistä määrätietoisemmin päättäneet ryhtyä kehittämään kunnallisen alan työsuojelua.

Kehittämisessä turvaamme keskinäiseen yhteistyöhömme ja työnantajiimme. Niin ikään haemme tukea sekä uusia yhteistyösuhteita ja vuorovaikutusmuotoja kunnallisen alan etu- ja työmarkkinajärjestöiltä sekä niiden hallitsemilta oppilaitoksilta, tutkimusyksiköiltä ja tiedotusvälineiltä, Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmältä, yliopistoilta, korkeakouluilta sekä työympäristöä ja työelämää tutkivilta tutkimuslaitoksilta, työsuojeluhallitukselta ja sen piirihallinnolta.

Lähtiessämme parantamaan työsuojelun tasoa kunnissa ja kuntainliitoissa pidämme lähtökohtinamme sitä, että

* työsuojelua oli muutettava käsitteeltään ja sisällöltään lähemmäksi työyhteisön kokonaisvaltaista kehittämistä ja työsuojelun olisi käytettävä hyväksi olemassa olevia välittömän työpaikkademokratian muotoja.

* työsuojelun kohteena ja mallina ei saisi olla enää vain ulkoapäin tapahtuva työntekijän suojeleminen, vaan työntekijä on nähtävä myös oman työnsä aktiivisena kehittäjänä, mikä mahdollistuu entistä paremmin uusilla työn kehittämisen apuvälineillä (esim. kehittävän työntutkimuksen menetelmällä)

* työyhteisön on työsuojelun kannalta enemmän kuin tekniikkaa ja taloutta, se on myös sosiaalisia suhteita, arvoja, normeja, asenteita, uskomuksia ja ajattelumalleja

* työsuojeluun liittyvän tiedon käyttöaste on työpaikoilla sitä parempi, mitä kehittyneemmät rakenteet (suunnittelu-, tarkastus-, korjaus- ja valvontajärjestelmät) työyhteisöissä on työsuojelutiedon hyväksikäyttöä varten

* työsuojelun yhteistoiminta työpaikoilla tapahtuu soveltuvin osin parhaiten samoilla periaatteilla, joita käytetään hyvin johdetuissa organisaatioissa

* työsuojelun yhteistoiminnan selkeä historiallinen tehtävä on aloitteelliseen siirtäminen työorganisaatioon eikä oman olemassaolon itsetarkoituksellinen säilyttäminen.

Lähtiessämme parantamaan työsuojelun tasoa kunnissa ja kuntainliitoissa näemme, että parhaita keinoja ja periaatteita ovat

* työsuojelun yhteistoiminnan ja ajankäytön monipuolinen ideointi ja suunnittelu sekä toiminnan määrätietoinen johtaminen, jonka muodot kukin työyhteisö sopii keskuudessaan

* kaikkien mahdollisten voimavarojen (esim. määrärahojen, henkilöresurssien, ajankäytön, toimintaoikeuksien, apuvälineiden, tiedon ja taidon, yhteistyösuhteiden) määrätietoinen lisääminen työsuojelun ja työyhteisön kehittämisen avuksi

* työsuojelua kehittävien järjestelmien ja pelisääntöjen luominen työyhteisöön, jolloin kyseisiä järjestelmiä olisivat erilaiset tuotannon ja toiminnan, hankintojen, henkilöstön ja rationalisoinnin suunnittelujärjestelmät, henkilöstön kehittämisjärjestelmät, kuten perehdyttäminen ja työohjaus, työolosuhteita valvovat sisäiset käyttöönotto- ja kunnossapitotarkastukset sekä palautejärjestelmät, suunnitelmallinen ergonomiatoiminta, erilaisia häiriötilanteita tutkivat järjestelmät kuten tapaturmatutkimus ja vaaratilannetarkkailu sekä henkilöstön terveyttä kohentavat järjestelmät kuten elpymis- ja hyötyliikunta, hoitoonohjaus ja varhaiskuntoutus

* sellaisten käytäntöjen kehittäminen ja välittäminen työorganisaatioille, joilla työorganisaatio pystyy mahdollisimman aloitteellisesti suunnittelemaan, johtamaan, valvomaan sekä toteuttamaan ja kehittämään kaikkia tarvittavia työsuojeluun liittyviä tehtäviä sekä hankkimaan tarvittavan tiedon

* työsuojelun ja työterveyshuollon yhteistyön pitkäjänteinen suunnittelu ja kehittäminen säännöllisen ryhmätyöskentelyn avulla

* terveyskasvatuksen, ympäristönsuojelun ja työsuojelun yhteen niveltäminen

* työpaikkatasoisen työsuojelun tutkimustoiminnan lisääminen ja monipuolistaminen

* työpaikkatasoisen työsuojelutiedotuksen ja työsuojelun lähtökohdista tapahtuvan henkilöstön kehittämisen lisääminen sekä työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön itseopiskelun lisääminen

* kuntien, työelämää ja työympäristöä tutkivien tutkimuslaitosten, yliopistojen, korkeakoulujen ja keskiasteen oppilaitosten, työsuojeluviranomaisten ja kunnallisten työmarkkinajärjestöjen yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen lisääminen työsuojelun alueella.

Lahdessa 16.-17.5.1989 pidetyn kokoontumisen seurauksena olemme valmiit kehittämään kunnallisen alan työsuojelua nykyistä toimivammaksi, tarpeita paremmin vastaavaksi, monipuolisemmaksi ja parempia tuloksia tuottavaksi.

__________________

1Nykyisin ajattelutapaeron näkyvin ilmentymä on ero yleiskäsitteistössä. Teollisuuden työnantajan palveluksessa olevat ”turvallisuusammattilaiset” käyttävät yleiskäsitteenä turvallisuutta, kun julkisen sektorin, etenkin kuntaorganisaatioiden, työsuojelupäälliköt puhuvat työhyvinvoinnista.

[1]2 Lahden symposium on poikinut yhden merkittävän akateemisen tutkimuksen: Tapio Koiviston lisensiaattitutkimus ”Työympäristö, organisaatio ja politiikka. Organisaation sisäinen työsuojelupolitiikka evaluatiivisesti vertailevan politiikka-analyysin kohtena” (Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Kunnallistieteiden laitos 1992). Koiviston tutkimus pohjautuu nimenomaan Lahden symposiumiin ja julistukseen ja käsittelee sitä, millaisia mahdollisuuksia kunta-alalla on toteuttaa Lahden julistuksen tavoitteet. Tapio Koivisto, joka oli mukana Lahden symposiumissa tutkijan roolissa, on nykyään filosofian tohtori ja työskentelee VTT-Automaation palveluksessa.